Ceratizitin työstötyökalusektori kokonaisuudessaan edustukseen

Juttu julkaistu alun perin lehdessä: Kone Kuriiri 9 s. 6 / Marraskuu – 2020 .

Petri Aro Oy vahvistaa tuotepalettiaan

Petri Aro on turkulainen maahantuontiyritys, joka on toiminut vuodesta 1995.

Yritys tuo maahan eurooppalaisvalmistajien lastuavia työkaluja mm. poraukseen, avarruksen, viimeistelyyn sekä muihin työstömenetelmiin.

Työkalujen maahantuonnin lisäksi palveluun kuuluivat konsultointi, menetelmien suunnittelu sekä toteutus asiakkaan toiveiden mukaan. Marraskuusta alkaen globaalin työkaluvalmistajan Ceratizit Groupin tuotteet kuuluvat yrityksen edustuspalettiin yksinmyyntioikeudella Suomessa.

Petri Aro Oy:n tuotepalettiin kuuluivat tällä vuosituhannella yli vuosikymmenen ajan myös Kometin työkalut.

Ceratizit osti Kometin vuonna 2018, minkä jälkeen Groupin tuotepaletin eri tuotteet ovat Suomessakin kuuluneet useamman maahantuojan ohjelmaan. Marraskuusta lähtien Ceratizit Group keskittää tuoteohjelmaansa siten, että Ceratizitin tuotteiden maahantuojana toimii Petri Aro Oy. Ceratizit Group on maailman neljänneksi suurin alan valmistaja ja sen ohjelmaan kuuluvat kovametalliset lastuavat työkalut ja niiden pinnoitteet. Valmistusperinteitä yrityksellä on yli 95 vuoden ajalta.

Tuotteensa Ceratizit valmistaa malmista lähtien. Hallussa on näin koko prosessi. Yrityksen liikevaihto ylittää 1,2 miljardia dollaria ja toimintaa on yli 80 maassa.

Toimitusjohtaja Petri Aron mukaan Ceratizit Groupin tuotteiden edustus on yritykselle mieluisa uutinen.

”Tämä järjestely tapahtuu Ceratizit aloitteesta ja on meille iso asia. Jatkossa Ceratizit on tarjonnallaan meille keskeinen päämies ja tulemme keskittymään asiaan edustukseen täysin panoksin. Jatkossa Ceratizitin tuotteet muodostavat jopa 85-90 prosenttia myynnistämme”, Petri Aro kertoo. ”Ceratizit-edustus vahvistaa jatkossa myös yrityksen myyntiorganisaatiota ja -kokonaisuutta. Aro myy tuotteensa laajalti paikallisesti edustajaverkkonsa kautta. Jatkossa paikallisten edustajien määrä kasvaa, etsimme halukkaita paikallisia jälleenmyyjiä vahvistamaan verkostoamme. Luvassa on lisärekrytointeja myös talon omaan työkalumyyntiin”, Petri Aro toteaa.

Tutustu tuotevalikoimaan ja ota meihin yhteyttä!