PETRI ARO
Petri Aro on turkulainen maahantuontiyritys. Tuomme maahan laajan valikoiman lastuavia työkaluja kuten työkaluja metallin poraukseen, avarrukseen, sen jälkeiseen viimeistelyyn ja moneen muuhun metallin työstömenetelmään. Maahantuomamme työkalut valmistetaan EU:n alueella, joka takaa hyvän laadun ja saatavuuden sekä nopeat toimitukset.
Palveluumme kuuluu myös menetelmien suunnittelu ja niiden toteutus asiakkaan toiveiden mukaan. Jos tavoitteenasi on laatu, tuotannon tehostaminen ja luotettavuus – olemme etsimäsi yhteistyökumppani!
Omistuksessamme on myös toinen yritys: Oy Interfii Ltd, jonka tuotevalikoimaan kuuluvat kappaleen kiinnitys leikkuunesteet, puhdistusratkaisut, robottiautomaatio, silovalssaimet sekä kääntöpöydät.
Petri Aro:n tarina alkoi vuonna 1995 autotallissa yhden miehen hartiavoimin. Saavutimme koko ajan enemmän luottamusta jonka perusteella saimme hyviä päämiehiä ja edustuksia maailmalta. Luottamus jatkoi kasvuaan ja tuotteistamme tykättiin huolella. Saimme myös AAA luottoluokitus plakaatin, josta olemme pitäneet kiinni joka vuosi.
Yrityksemme on myös kokenut hankalia aikoja. Olemme esimerkiksi joutuneet sinnittelemään lama-aikojen läpi, mutta kaikesta on kuitenkin selvitty!
Tällä hetkellä aurinko paistaa Petri Aro:lle. Olemme saaneet upeat Ceratizit-tuotteet valikoimiimme, yksinoikeudella! Muita merkkejä jotka tällä hetkellä löytyvät valikoimastamme ovat Komet, TBT (Tiefbohrtechnik), Orbitool, Mimatic ja InovaTools .
Ota meihin yhteyttä, niin katsotaan miten voimme sinua auttaa!
PETRI ARO
Y-tunnus: 2374026-3
Tietosuojaseloste
Käyntiosoitteemme / Our Address:
Petri Aro
Vähäheikkiläntie 56B
FI-20810 Turku
Finland
+358 20 1474 500
Tilaukset ja kyselyt:
info(at)p-aro.com
Varastomme osoite /Our stock address is:
Frans Logistic Solutions Oy / Petri Aro
Messinkikatu 2
FI-20380 Turku
Finland
Petri Aro käyttää ulkoistettua laskutuspalvelua.
Visma Financial Solutions Oy
Asiakaspalvelu
Aurakatu 8, 20100 Turku
Arkisin klo. 8.00 – 16.00
Tel. 024 808 8050
Visma Financial verkkosivut